Top 5 vinkit talonrakennusbudjettiin

Mikäli talon rakentaminen ei ole tuttua, voi olla vaikeaa hahmottaa mitä kaikkia muita kuluja talopaketin päälle tulee. Tiedot ovat harvoin yhdessä paikkaa ja kokonaisuuden hahmottaminen vaatii oma-aloitteisuutta tutkia mistä kaikesta kokonaishinta muodostuu. Halusimme koota muutaman vinkin talonrakennusbudjettia suunnitteleville mitä on hyvä ottaa huomioon.

Tonttiarvonnat 2021

Vuoden 2020 tonttiarvonta tuotti meille melkoisen pettymyksen, sillä emme saaneet tonttia sekä haluamamme alue oli lisäksi viimeistä vuotta mukana arvonnassa. Näin ollen katseet tuli kääntää jo tälle vuodelle. Tiesimme jo heti viime vuonna, että tämän vuoden arvonta tulisi olemaan meille huomattavasti enemmän kompromissi. Meidän piti uudelleen pohtia niin paikkakuntatoiveita, tonttien kokovaatimuksia kuin sijaintia. Uutta tarjontaa […]

Lohjan Asuntomessut 2021 – Rakentamisen 7 trendiä

Vuoden 2021 rakentamisen trendit näkyivät vahvasti myös tämän vuoden asuntomessuilla. Messut olivat ehdottomasti näkemisen arvoiset ja monta ideaa tarttuikin matkaan. Tähän postaukseen olen koonnut 7 erityisen näkyvää trendiä asuntomessuilta. Rimoitus Yksi asuntomessujen ja rakentamisen kuumimmista trendeistä on tällä hetkellä rimoitus. Asuntomessuilla rimoitusta oli käytetty niin tilanjakajana kuin materiaalina seinissä, katossa ja ulkoverhoilussa. Esimerkiksi Jukkatalon Jalavassa […]

Terassin ja pihan päivitys kesäkuntoon

Kevät ja lumien sulaminen Kun muutimme nykyiseen rivitalokotiin, ei meillä ollut hajuakaan missä kunnossa takapihan terassi ja piha tulisivat olemaan. Lumien sulaessa nurmikko paljastui lopulta sekä olemattomaksi että huonokuntoiseksi. Nurmikosta voitiin puhua vain nimellisesti, sillä pihan oli vallannut sammal. Terassia ei oltu vuosiin öljytty taikka huollettu. Punaruskea väri oli haalistunut paikoittain aivan harmaaksi. Päätimmekin ottaa […]

Älykodin automatisaatio osa 2. Home Assistant ominaisuuksien esittely

Aluksi käyn läpi Home Assistantin terminologiaa ja toimintoja. Terminologia on pitkälti sama kuin Huessa, mutta Home Assistant on ominaisuuksiltaan monipuolisempi. Tämän vuoksi alussa kesti hetki päästä kärryille. Aloitetaan suoraan raskaasta päästä, eli automaatioista. Automaatioiden teossa ylämenussa näkyy neljä välilehteä: Piirustukset (Blueprints) Automaatiot (Automations) Tilanteet (Scenes) Skriptit (Scripts) Tilanteet Suosittelen käyttämään tilanteita vastaavasti kuin Huen scenejä […]

Pihasuunnittelu ja lumi

Kun puhumme pihasuunnittelusta, ovat ensimmäiset mielikuvat istutuslaatikoista, piha-aidasta tai kukkapenkeistä. Varsinkin jos talonrakennus tapahtuu kesällä, eikä asukkailla ole kokemusta omakotitaloasumisesta, voi suunnitteluvaiheessa helposti unohtua, että Suomessa on neljä vuodenaikaa ja kaikki asettavat omanlaisia haasteita pihan suunnittelussa. Rakennusajasta riippumatta on pihasuunnittelussa huomioitava miten lumi vaikuttaa pihapiiriin niin talvella kuin keväällä. Erityisesti keväällä lumen sulaessa huomaa helposti […]

Älykodin automatisaatio osa 1. Home Assistant

Olemme lähteneet rakentamaan älykotiamme Home Assistant kotiautomaatioalustan päälle. Home Assistantin käyttöönotto oli yllättävän helppoa. Asennus oli nopeaa eikä ohjelman käyttöönotossa tarvinnut koodata mitään ihmeellistä. Home assistanttia pystyy käyttämään aika pitkälle ilman koodaustaitoja. Olin tästä hieman yllättynyt ja olinkin varautunut tässä käytettävän YAML-kielen opiskeluun. Visuaalisesta käyttöliittymästä pystyy kuitenkin tekemään todella monipuolisia automaatioita ja skenaarioita ilman mitään […]

Muuttovalmiin talopaketin todellinen hinta

Mitä omakotitalon rakentaminen todellisuudessa maksaa? Olemme ottaneet selvää mitä rakennusprojekti alusta loppuun oikeasti maksaa. Urakka on osoittautunut hankalaksi, sillä itse talopaketti on vain pieni osa koko rakennusprojektin kokonaiskustannuksia ja muiden kulujen osuus voi yllättää varautumattoman. Keskitymme pohtimaan muuttovalmiiden talopakettien hinnanmuodostusta, emmekä perehdy sen enempää pelkkiin materiaalitoimituksiin tai säältä suojaan -paketteihin. Toki samat periaatteet koskevat näidenkin […]

Talomallien vertailu

Mitä me toivomme? Viimeisen puolen vuoden aikana olemme selailleet lukuisia eri valmispohjaratkaisuja läpi. Täysin valmista pohjaratkaisua emme ole löytäneet, mutta varteenotettavia vaihtoehtoja on löytynyt ja mitä muokkaamalla saamme meille sopivan ratkaisun. Emme ole tehneet päätöstä, onko tuleva koti yksi- vai kaksikerroksinen. Meillä on nyt menossa ihmiskoe: miltä tuntuu asua kaksikerroksisessa kodissa. Tottakai myös tontti asettaa […]

Mihin kiinnittää huomioita talopakettien kattavuuden vertailussa?

Avaimet käteen talopaketti, muuttovalmis talo, valmistalo, täysvalmis talopaketti – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikki tarkoittavat kuitenkin enemmän tai vähemmän samaa: talopaketti, joka on 80-90 % valmis, kun se luovutetaan ostajalle. Olemme tehneet empiiristä tutkimusta mitä kaikkea eri valmistajien valmispaketit sisältävät. Erot ovat olleet lopulta melko pieniä, mutta eroavaisuuksiakin on löytynyt. Osa talovalmistajista veloittaa lisähintaa […]

Villa Uitto - 2020 ->