Pihasuunnittelu ja lumi

pihatyöt

Kun puhumme pihasuunnittelusta, ovat ensimmäiset mielikuvat istutuslaatikoista, piha-aidasta tai kukkapenkeistä. Varsinkin jos talonrakennus tapahtuu kesällä, eikä asukkailla ole kokemusta omakotitaloasumisesta, voi suunnitteluvaiheessa helposti unohtua, että Suomessa on neljä vuodenaikaa ja kaikki asettavat omanlaisia haasteita pihan suunnittelussa.

Rakennusajasta riippumatta on pihasuunnittelussa huomioitava miten lumi vaikuttaa pihapiiriin niin talvella kuin keväällä. Erityisesti keväällä lumen sulaessa huomaa helposti pihasuunnitteluvaiheessa tehdyt virheet tai puutteet.

Suunnittele pihan kaadot oikein

Ensimmäiseksi suunnittele pihan kaadot oikein. Pihojen kaadot on tärkeä suunnitella oikeisiin suuntiin, jotta vältytään kulkuväylillä olevista lammikoista lumen sulaessa. Kaatojen suunnittelu on järkevää myös vesisateiden varalta: kukaan ei halua vesilammikoita ulko-oven eteen tai autokatoksessa auton alle. Kevättalvella ongelma voi korostua, koska sulamisvedet voivat vielä jäätyä öisin ja olla aamulla jäässä.

Ei ole myöskään suotavaa, että kaadot johtavat naapurin pihaan tai oma piha alkaa routimaan, koska suunnitteluvaiheessa ei ole otettu huomioon maaperäolosuhteita tai pihan alusrakenteet ovat puutteelliset.

Oikein suunnitellut kaadot eivät kuitenkaan yksinään riitä vielä toimivan pihan saavuttamiseksi. Hyvätkään kaadot eivät auta sulamisvesien kuljettamisessa pihakaivoon tai nurmelle jos esteenä on lumikasoja tai jäätynyttä lunta. Tällöin vesi jää seisomaan pihaan tai nurmialueen viereen.

Ota huomioon lumityöt ja lumenkaatopaikat

Tämän takia pihasuunnittelussa tulee huomioida vettä ohjaavien kaatojen lisäksi myös lumenkaatopaikat. Kun pihan kulkureitit on piirretty, mieti tarkkaan mihin on luontaista tehdä lumitöitä. Lisäksi onko luontainen paikka lopulta järkevin paikka säilöä lunta? Helppo sijainti voi talvella houkuttaa lumenkasauspaikkana, mutta mihin lumi keväällä siitä sulaa? Helpoin ei aina ole paras paikka koota lunta, vaan paikka tulisi aina suunnitella ja valita kevättä silmällä pitäen.

Vältettäviä lumikasojen paikkoja ovat erityisesti rakennuksen sivustat. Tässä tapauksessa lumi sulaisi rakennuksen sivustalle ja kulkuväylälle sekä pahimmassa tapauksessa sokkeliin. Lumikasojen paikat tulisikin olla kulkuväylistä katsoen tontin rajan puolella pois rakennuksen sivustalta.

Luontaisin paikka lumelle on oman katuliittymän läheisyys. Tällöin tulee kuitenkin huolehtia, ettei penkka estä näkyvyyttä tielle. Penkan tulee myös sijaita omalla tontilla, joten tonttiraja voi tulla vastaan ja lunta joudutaan viemään kaupungin lumenvastaanottoalueelle erityisesti pohjoisessa tai lumisina talvina.

Lumenkaatopaikoille voi asettaa haasteita myös tontin pieni koko mikä on yleistä nykyisillä kaupunkitonteilla. Lisäksi jos autotalli tai katos on suunniteltu tontin perälle, on lunta luotava huomattavasti suurempi määrä verrattuna siihen jos autopaikka olisi tontin katuliittymän läheisyydessä. Pienellä tontilla ei välttämättä ole hyvää paikkaa lumenkaatopaikaksi ja se joudutaan viemään kaupungin lumenvastaanottoalueelle. Mikäli kuitenkin mahdollista, pyri varastoimaan lumi lähelle katuliittymää tai muualle tonttirajalle. Tonttirajoilla tulee kuitenkin huolehtia, että pihaan on tehty riittävä imeytysalue tonttien väliin.

Pihasuunnittelussa on hyvä huomioida myös millä välineellä lumitöitä tehdään. Näin suunnitellaan piha, jonka kasvillisuus on sijoitettu oikein, eikä se haittaa lumitöiden tekoa. Kulkuväylät lumenteolle tulee aina huomioida etukäteen. Jos lumitöitä tehdään esimerkiksi traktorilla, on riittävän isoista kulkuväylistä huolehdittava, jotta kasvillisuutta ei pilata joka vuosi.

Jaa artikkeli kaverille:
Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Villa Uitto - 2020 ->